Valikko
Valikko

Ahlsell Expertti - Auli Sundell, Tuotepäällikkö, Hankinta LV

Ahlsellin hankinnassa LV-tuotepäällikkönä kymmenen vuotta työskennellyt Auli Sundell on utelias ja haasteista motivoituva ilopilleri, jonka uralla on ollut selvä punainen lanka.

Jo vuonna 1997 rosteriterästen maailmaan astunut Auli Sundell aloitti nykyroolissaan tuotepäällikkönä Ahlsellin hankinnassa helmikuussa 2014. Hänen tuotesalkussaan ovat rosteri- ja hiiliterästuotteet, venttiilit, kupariputket, kapillaariosat sekä messinkiyhteet. Tuotepäällikkönä hän vastaa muun muassa valikoimasta, neuvotteluista ja sopimuksista tavarantoimittajien kanssa, hinnoittelusta sekä sidosryhmäyhteistyöstä.

Aulin tuotesalkku on elänyt vuosien aikana, mutta siirtymät uusiin tuotteisiin ovat olleet loogisia. Luottamus omaan osaamiseen ja tiimiin sekä konsernin ohjaukseen ja tukeen on aina rohkaissut häntä hyppäämään uuteen.

Työnsä merkityksellisyydestä iloitseva Auli ei pidä ihmeenä, että on viihtynyt Ahlsellilla erinomaisesti näin kauan, koska hän kokee nykyisen työpaikkaansa uransa parhaaksi.

”En pelkää haasteita enkä muutosta. Pystyn parhaimpaani, kun tekeminen ei ole liian helppoa. Mahdollisuudet vaikuttaa ja oman työn jäljen näkeminen palkitsevat”, Auli toteaa.

Aulin olemuksesta huokuvat tasapaino ja aito työn ilo, mutta myös vankan kokemuksen tuoma rentous:

”Olen maailman paras työntekijä, koska olen niin tyytyväinen. Olen onnekas, ettei tarvitse miettiä, että tätäkö tämä on loppuelämän. Kaikki on hyvin: on mielenkiinto tehdä työtä, ja jokainen päivä on kiinnostava.”

Aulille tärkeitä voimavaroja ovat hyvä esihenkilö ja monimuotoinen tiimi, jonka jäsenet tsemppaavat toisiaan. Olennaisia ovat myös valikoimaryhmän ja toimittajaverkoston tuki sekä kollegat Ruotsissa ja Norjassa.

”Ahlsellilla tehdään yhteistyötä kaikilla tasoilla, eikä kukaan ole yksin. On arvokasta, että työyhteisössä luotetaan, tuetaan, kannustetaan ja kiitetään.”

Kaupallisen koulutuksen ja vahvan tuoteosaamisen ohella Aulia ovat kantaneet oma uteliaisuus ja halu pysyä ajan hermolla. Hän sanoo harrastavansa itsensä kehittämistä ja onkin suorittanut työn ohessa hankinnan alemman sekä ylemmän AMK-tutkinnon.

Pitkä kokemus tuo tekemiseen armollisuutta. Nykyisin Aulia ei enää haittaa, vaikka päivät eivät mene suunnitellusti tai kaikki ei valmistu heti. ”Älä mieti liikaa, mutta valmistaudu huolella, hoida jälkitoimet ja pidä aina lupauksesi”, hän vinkkaa nuoremmilleen.

Vaikka Auli pitää paljon työtään, suurin loiste hänen kasvoilleen syttyy hänen kertoessaan mummoilusta ensimmäisen lapsenlapsensa kanssa. Arjessa mukana elävänä ”Hese-mummona” neljän lapsen äiti on elementissään. Tärkeitä palautumiskeinoja ovat myös jooga ja pilates sekä mukavien asioiden tekeminen hyvässä seurassa.

  • Toimenkuva: tuotepäällikkö LVIK-toimialalla
  • Ahlsellilainen: 3.2.2014 alkaen
  • Toimipiste: Hyvinkää
  • Motto: Mennään päivä kerrallaan.

 

Teksti: Riikka Autio, Viuleva Group Oy