Valikko
Valikko

Ahlsell Expertti - Miia Koskela, e-Commerce Specialist

Syksystä 2014 Ahlsellilla eri tehtävissä työskennellyt Miia Koskela toimi ensimmäiset kolme vuotta aulapalveluhenkilönä ja puhelinvaihteenhoitajana SOL-palveluiden kautta. Lokakuussa 2017 hän siirtyi myyntiassistentin vanhempainvapaasijaiseksi ja ehti neljän vuoden aikana kuulua aluksi myynnin organisaatioon ja myöhemmin Business supportin tiimiin. Vuoden 2019 alusta Miian työnantaja on ollut Ahlsell.

Syyskuussa 2021 Miia tarttui innoissaan hänelle tarjottuun haasteeseen ryhtyä eCommerce Specialistiksi. Kyseessä oli uusi rooli Ahlsellin sähköisen kaupan johtajan Ira Sarlinin tiimissä. Toimenkuvaan kuuluvat Ahsellin Webshopin testaaminen ja päivittäminen sekä yhteistyö Suomessa eri osastojen kanssa ja konsernitasolla muun muassa Ruotsin ja Norjan kollegojen kanssa. Myyntiassistentin työssä tutuksi tulleet järjestelmät ja virinnyt kiinnostus digitaalisiin alustoihin antoivat hyvät eväät uuteen tehtävään.

Pidempiin projekteihin keskittyvä, pitkäjänteisyyttä vaativa sähköisen kaupan asiantuntijatyö ruokkii sopivasti Miian uteliaisuutta. ”Olen kiinnostunut kaiken uuden oppimisesta, minkä esihenkilötkin ovat ehkä huomanneet. Uusimpana olen alkanut opetella EDI- ja OVT-asioita. On mahtavaa päästä tutustumaan eri tehtäviin ja osastoihin.”

Vapaus luoda omat työpäivänsä ja vastuu hoitaa tehtävänsä ovat Miialle mieleinen yhtälö. Arjessa voi luottaa Ahlsellin kulttuuriin kuuluvaan avoimeen ja mutkattomaan yhteistyöhön sekä esihenkilön tukeen. ”Jaamme esihenkilöni kanssa avoimesti ajatuksia ja mietimme asioita yhdessä. Apua on myös aina tarjolla eri suunnilta.”

Miia on koulutukseltaan liiketalouden tradenomi. Opinnoissaan Hyvinkään Laurea Ammattikoulussa hän piti käytännönläheisyydestä. ”Toteutimme muun muassa tapahtumia ja asiakastutkimuksia. Opin työskentelemään ihmisten ja oikeiden yritysten kanssa”, aikanaan myös pukuompelijaksi valmistunut Miia kertoo.

Ahlsellilla pidetään työntekijöistä huolta. Työsuhde-eduista Miialla on erityismaininta: ”Kerran voitin vuosittaisessa henkilöstöarvonnassa lomaosakkeen Kuortaneelta arkiviikoksi. Se oli huippua!”

 

 

Teksti: Riikka Autio, Viuleva Group Oy